Retkimelonta

Kajak Tampere
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Seuramme retkeilystä on mahdotonta tehdä vedenpitävää koostetta. Kaikki jäsenet ovat retkeilleet enemmän tai vähemmän. "Ammattilaisretkeilijät" (joukkoon voisi laskea ainakin Jaskan, Maaritin, Matin, Eijan, Tapsan, Ilpon, Paulin, Aarren ja Airin) ovat parhaimpina aikoina retkeilleet joka viikonloppu ja kaikki loma-ajat. Heille on kertynyt mahtava määrä tietoa reiteistä ja retkeilyvarusteista. Tuskin kukaan on jäänyt kylmäksi Paulin makuualusta- ja retkikeitintestien edessä. Tietysti liikkeellepanevana voimana on ollut rakkaus luontoon ja sen rauhaan.

Kuva1
Kuva2
Kuva3
Kuva4
Kuva5
Kuva6
Kuva7

Melontaretkiä on tehty kymmenille, jos ei sadoille joille. On tehty perheretkiä, jolloin myös lapset ja vaimot ovat päässeet nauttimaan melonnasta.Osa retkistä on suuntautunut vaativiakin koskia sisältäville joille. Osa porukasta on retkeillyt myös saaristomerellä. Näistä retkistä on jokaisella muistona omia mielikuviaan; tukkirännejä, majavapatoja, makkaranpaistohetkiä, kurkiauroja. Päällimmäisenä on varmastikin luonnon kokeminen. Kanootista kun pääsee tarkkailemaan eläimiä ja maisemia siten, että on itsekin osa luontoa. Hiljaisuuden rikkoo vain melan solahdus veteen.

Seuran retkeilyharrastusta tehtiin muillekin tutuksi. TV 2 teki puolituntisen kanoottiretkifilmin, jonka tekemiseen osallistui 11 seuran jäsentä! Filmi esitettiin 31.12.1978, kaikenkaikkiaan filmi esitettiin televisiossa kolme kertaa.

  • Aurejoki, Kuru
  • Aurejoki-Kyrösjärvi
  • Haapajoki, Ilomantsi
  • Haihunkoski, Viiala
  • Haikarajärvi
  • Haukkajoki, Ruovesi
  • Hihkiö, Kuru
  • Hiusjoki, Mouhijärvi
  • Huikonjoki, Korkeakoski
  • Hännätönjoki, Keuruu
  • Ilomantsi
  • Inarinjärvi
  • Isojärvi
  • Ivalojoki
  • Joutsijärvi, Pori
  • Juutuanjoki
  • Jyllinjoki
  • Jänisjoki, Ilomantsi
  • Kalliojärvi
  • Keihäsjoki, Kuru
  • Kiekinjoki, Kuhmo
  • Kitkajoki, Kuusamo
  • Kitunen, Virrat
  • Koitajoki
  • Konttijoki, Saarijärvi
  • Koverojärvi, Ruovesi
  • Kovesjoki, Parkano
  • Kuohijärvi, Lammi
  • Lemmenjoki-Menesjoki
  • Liesjoki, Kuru
  • Längelmävesi
  • Menesjoki
  • Moksijoki, Keuruu
  • Naruskajoki
  • Nurmijoki, Karjala
  • Näkkäjoki, Hetta
  • Näätämöjoki
  • Ounasjoki, Kuusamo
  • Pengerjoki, Keuruu
  • Pihlajavesi
  • Pitkäkoski, Vantaa
  • Pohjajoki, Noormarkku
  • Poltinkoski, Ikaalinen
  • Poosjoki, Noormarkku
  • Päijänne
  • Ruunaankosket, Lieksa
  • Sahajoki
  • Sahalahti
  • Salojoki
  • Saramojoki, Karjala
  • Siikajärvi, Orivesi
  • Simojoki, Kemi
  • Sipsiönjoki
  • Suomujoki
  • Tamppikoski, Keuruu
  • Tenojoki
  • Tiilikanjoki, Rautavaara
  • Vahojoki, Ikaalinen
  • Vaikkojoki, Ivalo
  • Vilppulankoski
  • Vuorijärvi, Kuru
  • Vääräjoki, Parkano
  • Yläkemijoki